Kai se täytyy myöntää, että minustakin on tullut jonkinlainen aktivisti. Joskin työssäkäyvän, kunnallispolitiikassa mukana olevan perheenäidin aikaresursseilla se ei ole kovinkaan kiihkeää. Aktivistina haluaisin nostaa julkiseen keskusteluun sisäilmaongelmien valtavat yhteiskunnalliset seuraukset. Vielä 2000-luvun alkupuolella kuvittelin, että yhteiskunta pyrkii jatkuvasti kehittymään paremmaksi paikaksi elää. Herääminen tapahtui joskus vuoden 2012 paikkeilla. Tajusin, kuinka vahvaa oman edun ja vallan tavoittelu on. Ja kuinka taloudellisen edun tavoittelun jalkoihin jää toisinaan niin sääntöjen noudattaminen kuin moraalikin.
Olin jo pidemmän aikaa insinöörinä harmitellut sitä, että hyvätkään tekniset innovaatiot eivät nyky-yhteiskunnassa välttämättä pääse markkinoille, kun suuret perinteiset yritykset ovat betonoineet valta-asemansa siellä. Jos jokin uudistus ei hyödytä eniten suuryrityksiä, jää se usein toteuttamatta. Suuryrityksillä on monia keinoja estää uudistusten toteutumista. Yritykset voivat palkata ihmisiä vartavasten suunnittelemaan ja toteuttamaan näitä toimia, esim. lobbaamaan oman edun puolesta.
Kaikkein järkyttävimpänä havaitsin sen, millaiseksi teatteriksi sisäilmaongelmien ratkominen on tässä maassa mennyt. Kaikki tuntuu pyörivän vakuutusyhtiöiden ehdoilla. Kaikki tutkimusmenetelmät, niin rakennusten kuin sairastuneidenkin, oli kehitetty sellaiseksi, ettei ongelmaa voinut todentaa. Ainakaan sairastumisen ja rakennuksen välistä yhteyttä ei voinut osoittaa. Tällä tavoiteltiin selvästi ammattitautidiagnoosien vähentämistä. Ja sitten kun oli luotu systeemi, jossa vakuutuslääkäri voi aina kiistää sairauden johtuvan työpaikasta riittävän näytön puutteen vuoksi, voidaankin laskeviin ammattitautitilastoihin vedoten väittää, ettei todellista ongelmaa ole. Ongema oli siis saatu piilotettua julkisuudelta samalla kun vakuutusyhtiöt olivat välttyneet tapaturmakorvauksilta. Eihän sellainen ongelma, joka uhkaa romuttaa koko kansanterveyden voi eikä saakaan pysyä piilossa. On siis mietittävä keinoja joilla tuoda asiaa esiin. Onneksi tätä tapahtuu nyt kaikkialla Suomessa. Erityisesti koulujen vakava tilanne on herättänyt myös toimittajien kiinnostuksen. Itse päätin viime vuonna ryhtyä kirjoittamaan mielipidekirjoituksia. Niiden seurauksena ryhdyin tekemään kanteluita ja kirjelmiä. Nyt aloitan asioiden kokoamisen blogiin.
Yhteiskunta ei kehity paremmaksi, jos se tapahtuu ainoastaan voitontavoittelun ohjaamana. Tarvitaan myös kansalaisaktiiveja, jotka puolustavat kansalaisten oikeuksia. Itse en voi enää odottaa, että joku muu tekisi tämän puolestani.