Mennyt vuosi 2020 on ollut monille raskas. Koronavuosi on aiheuttanut rankkaa sairastamista, jopa läheisten menettämistä taudille. Moni ikänsä tai perussairautensa vuoksi riskiryhmään kuulunut on joutunut pelkäämään tartuntaa ja elämään eristyksessä. Terveydenhuollon työntekijä ovat joutuneet työskentelemään paikoin jaksamisensa äärirajoilla. Monelle terveydenhuollon työntekijälle, opettajalle, tieteentekijälle ja muulle valveutuneelle kansalaiselle vuosi on ollut erityisen raskas siksi, että se on paljastanut ylimpien terveysviranomaistemme kummallisen suhtautumisen kansalaisten terveyden suojelemiseen. Epäjohdonmukaiset epidemian torjuntatoimet ja tautia vähättelevät puheet ovat johtaneet luottamuksen rapautumiseen niin viranomaisia kuin poliittisia päätöksentekijöitäkin kohtaan.

On näyttänyt vahvasti siltä, että terveysviranomaisemme rakentavat jonkinlaista disinformaatiokuplaa eli vääristeltyyn tietoon pohjautuvaa todellisuuskuvaa, joka on ristiriidassa kansainvälisten uutisten ja pikkuhiljaa lisääntyvän tutkimustiedon kanssa. Siinä kuplassa Covid19 ei ole kovinkaan vaarallinen sairaus, eikä se juurikaan tartu kouluissa. Kuplassa korona on influenssan kaltainen tauti, jolla ei ole tieteellisesti todistettuja pitkäaikaisvaikutuksia. Kuplaan yritettiin vahvasti ajaa myös ajatusta, ettei maskeista ole hyötyä epidemian torjunnassa, mutta siinä ei lopulta onnistuttu, kiitos rohkeiden asiantuntijoiden, aktiivisten kansalaisten ja toimivan median. Koronakuplassa riittävää määrää toimivia rokotteita ei ole ollut näköpiirissä, eikä epidemian tukahduttamista ole katsottu mahdolliseksi. Taudin torjunnalla on nähty huomattavasti vakavampia seurauksia kuin sen sairastamisella. Disinformaatiokuplaa on ylläpidetty jatkuvilla mielipiteisiin perustuvilla asiantuntijalausunnoilla mediassa. Poikkeavan tutkimustiedon esittäjät on tyrmätty, eikä asiasisällöistä ole haluttu käydä avointa julkista keskustelua.

Monelle tämä on ollut ensimmäinen kerta, kun on joutunut pohtimaan omaa luottamustaan viranomaisia kohtaan. Suurin osa ihmisistä varmasti edelleenkin ajattelee, että kyseessä on vain viranomaisten osaamattomuus ja uuden edessä tehdyt virhearviot. Minä en ajattele niin, koska olen nähnyt saman toimintamallin ennenkin ja se on ollut täysin tietoista ja harkittua harhaanjohtamista.

Kerron nyt tarinan siitä, kuinka Suomeen on rakennettu kammottava disinformaatiokupla koskien sisäilmaongelmia. Tämä tarina on syntynyt seurattuani alan tutkimusta ja valtiollisten tutkimuslaitosten toimia 90-luvun lopulta lähtien.

Ensin kuitenkin oma tarinani lyhyesti. Sairastuin pahasti 90-luvun lopulla työskenneltyäni 1,5 vuotta homevaurioituneessa konttorissa. Minulla oli kuitenkin onnea, sillä tielleni sattui useita lääkäreitä, jotka ymmärsivät mistä oli kyse, osasivat tutkia ja hoitaa minua sekä vaatia työnantajalta toimenpiteitä. Sairastumiseni syyksi paljastui konttorin lattian mikrobikasvusto ja asian selvittyä työterveyslääkäri asetti rakennuksen terveysvaarallisena käyttökieltoon. Altistumisen loputtua alkoi pikkuhiljaa edennyt toipuminen. Elämä palautui suhteellisen normaaliksi, kunhan pysyin poissa oireita aiheuttavista tiloista ja välttelin oireita aiheuttavia kemikaaleja. Ongelma tuli uudelleen vastaani vuoden 2011 lopussa. Työpaikkani oli muuttanut äitiyslomani aikana uusiin tiloihin ja palattuani töihin huomasin rakennuksen sisäilmassa ongelman heti ensimmäisenä päivänä. Sain eritasoisia oireita eri tiloissa, mutta missään en voinut olla kokonaista työpäivää ilman oireita. Siirryin etätöihin ja lupasin työnantajalleni selvitellä ongelmaa tarkemmin, sillä olihan minulla kokemusta asiasta jo yli kymmenen vuoden takaa. Hämmästykseni oli suuri, kun mikään ei enää mennytkään niin kuin 90-luvulla. Aiemmin käytössä olleet tutkimusmenetelmät oli pilattu Työterveyslaitoksen toimesta ja lopputuloksena oli pattitilanne, jossa jokainen taho tulkitsi ongelmaa ja tutkimustuloksia oman mielensä mukaan. Valta oli rakennuksen omistajalla, jonka mukaan mitään ongelmaa ei ollut edes olemassa. Kaikki me rakennuksessa oireita saaneet olimme omistajan mielestä vain hysteerikkoja, jotka olimme joutuneet joukkopsykoosiin. Vaikka 60 % työntekijöistä koki saavansa rakennuksesta johtuvia oireita, ei työnantaja voinut asialle mitään. Meillä oli viiden vuoden kiinteä vuokrasopimus, joka velvoitti maksamaan vuokraa, vaikka emme olisi tiloissa voineetkaan olla.

Kävin vuosina 2012-2013 läpi niitä samoja epäuskon tunteita, joita moni on joutunut koronan vuoksi käymään läpi vuonna 2020. Terveyden suojelusta ja kansanterveyden ylläpidosta vastaavat instituutiot eivät olleetkaan terveyden edistämisen asialla, vaan toimintaa ohjasi jokin muu tavoite. Halusin ymmärtää, mitä oli tapahtunut edellisen 15 vuoden aikana ja miksi ongelmaa ei enää voinutkaan ratkaista 2012-2013.

Rakennusten kosteus- ja homevaurioita selvitteli noihin aikoihin myös eduskunnan tarkastusvaliokunta, joka julkaisi 2012 Työterveyslaitokselta tilaamansa raportin aiheesta. Ihmettelin kovasti, miksi raportissa toisteltiin sitä, että ei tiedetä, mikä ihmisen kosteusvaurioisessa rakennuksessa sairastuttaa, vaikka tästä oli tutkimustietoa kertynyt edellisen viidentoista vuoden ajalta runsaasti. Kaikki nämä tutkimukset puuttuivat raportin lähdeluettelosta. Itse asiassa lähdeluettelosta ei löytynyt aihetta pitkään ja perusteellisesti tutkineiden suomalaisprofessoreiden nimiä lainkaan. Työterveyslaitos oli siis kieltäytynyt näkemästä ja käsittelemästä aihetta koskevaa tieteellistä tutkimustietoa. Mitään selitystä sille, miksi näin oli tehty, ei dokumentista löytynyt.

Palaan tarkastusvaliokunnan työhön myöhemmin, mutta katsotaan ensin, mitä 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa tapahtui. 90-luku näyttää olleen kosteusvauriotutkimuksen kulta-aikaa. Silloin tehtiin aktiivista tutkimusta niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Havaittiin, että kosteusvaurioisissa rakennuksissa ihmiset saivat monenlaisia oireita ja jotkut saattoivat sairastua pahoin. Homepölyn todettiin aiheuttavan mm. astmaa ja alveoliittia eli keuhkorakkulatulehdusta. Alkoi käydä myös ilmeiseksi, että syyllinen useisiin oireisiin ja sairastumisiin oli kosteusvauriomikrobien myrkylliset aineenvaihduntatuotteet. Toksiineilla tiedettiin olevan mm. immunologisia ja neurologisia vaikutuksia ja lisäksi ne saattoivat aiheuttaa syöpää ja elinvaurioita.

Tieto lisäsi myös ammattitautiepäilyjä, jotka alkoivat lisääntyä 90-luvun lopulla. Ammattitautimäärityksiä tehtiin Työterveyslaitoksella, jonka johtokunnassa istuivat mm. vakuutusyhtiöiden ja lääkeyhtiöiden edustajat. Ammattitaudin kustannuksethan korvataan työnantajan lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta eli korvausvelvolliset vakuutusyhtiöt olivat edustettuna laitoksen ylimmällä päätöksentekotasolla, joka valitsi laitoksen johtajat ja ohjasi toimintaa strategisesti. Ja niin kävi, että ymmärrystä hakeva tutkimus vaihtui tutkimusmenetelmien kontrollointiin. Tutkimustuloksille ryhdyttiin määrittelemään viitearvorajoja, joilla ohjattiin tulosten tulkintaa. Kaikki tutkimus, niin rakennuksiin kuin sairastuneisiinkin liittyvä, jolla oli vaikutusta ammattitautimäärityksiin, pyrittiin keskittämään Työterveyslaitokselle. Siellä tutkimusmenetelmien kehittämistyötä oli tekemässä henkilöitä, jotka työskentelivät sivutoimisesti vakuutusyhtiöille. Näin varmistettiin, että vakuutusyhtiöiden näkökulma tuli kaikilla tasoilla huomioiduksi.

Työterveyslaitoksen viestintä oli ristiriitaista. Yleisesti annettiin ymmärtää, että viitearvorajat olivat tutkimukseen pohjautuvia rajoja, joiden alapuolella haitallisia terveysvaikutuksia ei ilmene. Todellisuudessa kyseessä oli tilastolliset P90-rajat, jotka eivät kertoneet mitään siitä, oliko rakennuksessa mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava mikrobikasvusto, vaan ainoastaan sen, että tehdyssä isossa otannassa 90 prosentissa näytteistä pitoisuudet jäivät alle raja-arvon. Suomeksi sanottuna siis mitä enemmän rakennuksissa esiintyi mikrobikasvustoa, sitä korkeammalle viitearvorajat kipusivat. Tällainen ajattelu, että vain 10 % näytteistä tulkitaan normaalista poikkeavaksi, sopii varsin hyvin vakuutusmatematiikkaan, mutta ei terveydensuojeluun. Varsinkin, kun samaan aikaan alkoi selvitä se, että rakentamisohjeet olivat jo pitkään sisältäneet kosteusvaurioille riskialttiita ratkaisuja. Kun tämä vielä yhdistyi julkisen sektorin heikkoon rakennusten huoltoon ja kunnossapitoon, oli selvää, että vaurioituneita rakennuksia saattoi olla paljon enemmän kuin tuo 10 %.

Toimintaa ohjasi kuitenkin terveydensuojelutavoitteiden sijaan se, että ammattitautien aiheuttajaksi hyväksyttyjen rakennusten määrää haluttiin rajata. Tämä johti siihen, että suuri osa vaurioituneista ja terveyshaittaa aiheuttaneista rakennuksista määriteltiin normaaleiksi. Rahaa niiden korjaamiseen oli siten turha vaatia. Alkoi kierre, jonka seuraukset olivat varsin ikäviä. Kun terveyshaitan aiheuttajia ei rehellisesti tunnustettu, ne jäivät myös korjaamatta. Ihmiset altistuivat yhä enemmän ja sairastuivat yhä pahemmin. Vaikka yliopistoilla tuotettiin jatkuvasti lisää tietoa mikrobitoksiineista ja niiden vaikutusmekanismeista, ei tieto kelvannut valtion tutkimuslaitoksille. Tutkijoita syytettiin ihmisten pelottelusta, jos he kertoivat julkisesti tutkimustuloksistaan. Uudet tutkimusmenetelmät mikrobilajien tunnistamiseen tai toksiinien mittaamiseen eivät myöskään kelvanneet. TTL ja THL olivat kehittäneet omat tutkimusmenetelmänsä juuri sellaiseksi, joilla ikävät yksityiskohdat, kuten myrkkyjä tuottavat mikrobit, saatiin häivytettyä näkyvistä.

Mutta se, mikä ei häipynyt näkyvistä oli sairastuneet ihmiset. Vaikka virallisesti hyväksytyillä tutkimusmenetelmillä ei enää voitukaan osoittaa yhteyttä rakennuksen ja sairastumisen välillä, sairastuneita ja oireilevia oli edelleen työpaikoilla, kouluissa ja epäonnisissa homekodeissa. Syntyi valtavia sosiaalisia ongelmia, kun työpaikoillaan sairastuneet eivät enää voineet mennä töihin tai hometalon ostaneet eivät enää voineet mennä kotiinsa. Vakavimmin sairastuneet putosivat pois työelämästä ja pahimmillaan jopa kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolelle. Homekotikatastrofiin joutuneet menettivät terveytensä ja toimeentulonsa lisäksi vielä kotinsakin.

Kaikki eivät tätä kehitystä hyväksyneet. Joukko sairastuneita päätti ryhtyä toimiin ja perusti potilasjärjestö Homepakolaiset ry:n vuonna 2011. He toivat esiin niin julkisuudessa kuin päätöksentekijöiden tapaamisissakin niitä vakavia terveysongelmia, joita kosteus- ja homevaurioisissa rakennuksessa oleskelleille oli tullut. Samoin näyttää nyt tekevän pitkittyneeseen koronaan sairastuneet. Yhteiskunnassamme siis vakavasti sairastuneiden on itse ajettava asiaansa julkisuuden kautta, tullakseen nähdyksi ja kuulluksi. Eduskunnassa onneksi kuultiin Homepakolaiset ry:n viesti ja tarkastusvaliokunta ryhtyi selvittämään tilannetta.

Sen lisäksi, että tarkastusvaliokunta tilasi selvityksen rakennusten kosteus- ja homevaurioista Työterveyslaitokselta, se kuuli valtavaa määrää alan asiantuntijoita ja muodosti kuulemansa perusteella mietinnön. Se alkoi sanoilla ”Sisäilman huono laatu on jo pitkään arvioitu yhdeksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Rakennusten kosteus- ja homevauriot on puolestaan arvioitu merkittäväksi syyksi huonoon sisäilman laatuun.” Mietinnössään valiokunta esitti 14 pontta eli toimenpide-ehdotusta, joilla ongelmat oli tarkoitus saada hallintaan. Eduskunta hyväksyi ponnet yksimielisesti.

Toteutus jäi kuitenkin puolitiehen. Ympäristöministeriössä asiat etenivät, mutta sosiaali- ja terveysministeriössä eivät. STM ei panostanut luotettavampien tutkimusmenetelmien kehittämiseen, kuten tarkastusvaliokunta esitti, vaan pikemminkin koko ongelman piilottamiseen disinformaatiokuplan avulla. Disinformaatiokuplassa sisäilman laatu onkin muuttunut pääsääntöisesti aina hyväksi ja ihmisten oireilu vain lieväksi ja ohimeneväksi. Kuplassa ei ole lainkaan vakavasti sairastuneita, ei toimeentulo-ongelmia tai kodittomuutta. On vain ihmisten turhasta pelosta ja huolesta aiheutuvaa oireilua. Kuplassa ei ole enää mikrobimyrkkyjä tai muitakaan sisäilman epäpuhtauksia, joille altistumista pitäisi välttää, vaan välttämiskäyttäytyminen nähdään pahana ja oireilukierrettä ylläpitävänä. Kierteen katkaisemiseen tarjoillaan HUS:n toiminnallisten häiriöiden poliklinikalla nettiterapiaa, jota on kehitetty yhteistyössä arkkitehti Maria Nordinin kanssa. Siinä potilaat yritetään saada uskomaan, että heidän oireensa ja sairastumisensa johtuvat heidän omasta ajattelustaan ja ne voidaan korjata muuttamalla ajattelua. Jos terapiasta ei ole hyötyä, on vika potilaassa itsessään, kun hän ei yritä tarpeeksi, ei suinkaan siinä, että myrkytystilaa tai elinvaurioita ei voi parantaa terapialla.

Tämänhetkinen tilanne tuntuu täysin absurdilta, kun THL:n ja TTL:n edustajat kirkkain silmin väittävät, ettei tutkimusnäyttöä sisäilman epäpuhtauksien aiheuttamista terveyshaitoista ole. Kyllä sitä tutkimusnäyttöä on valtavan paljon, ja lisätutkimuksiakin moni tutkija haluaisi tehdä. Siihen ei kuitenkaan Suomessa saa enää rahoitusta, koska se ei tue disinformaatiokuplaa.

Tuntuu uskomattomalta, että sivistyneessä länsimaisessa oikeusvaltiossa tällaisen denialistisen kuplan rakentaminen on mahdollista. Ei sen pitäisi olla. Monen asian on täytynyt mennä pieleen, kun kukaan ei ole tähän kehitykseen pystynyt puuttumaan.

Disinformaatiokuplaa on rakennettu manipuloimalla ihmisiä, pääasiassa toimittajia, virkamiehiä ja poliittisia päätöksentekijöitä ja heidän kauttaan koko suurta yleisöä. Ihmiset on saatu uskomaan, että valtion tutkimuslaitosten asiantuntijoiden sana on ainoa oikea totuus ja sitä kyseenalaistavat ovat ikään kuin järjestäytyneen yhteiskunnan vihollisia, jotka vain haluavat saada sekasortoa aikaan keikuttamalla yhteistä venettä. Terveysviranomaiset ovat nostaneet itsensä kaiken arvostelun yläpuolelle. Ihmettelen suuresti, että tällainen manipulaatio on uponnut fiksuihin suomalaisiin, joiden pitäisi ymmärtää, mikä ero on tieteellä ja propagandalla tai demokratialla ja diktatuurilla. Tiede ja demokratia perustuvat avoimeen vuoropuheluun, jonka rajoittaminen tutkijoita ja kansalaisia syyllistämällä on kuin suoraan oikeistopopulistisen diktatuurin käsikirjasta. Tällaista ei pidä viranomaisilta hyväksyä.

Lupaan jatkaa näiden disinformaatiokuplien yksityiskohtaisempaa analysointia tulevissa blogeissani. Olkoon uusi vuosi 2021 avoimempi ja tiedemyönteisempi.