Seurasin Sisäilmasairaan asema nyt ja tulevaisuudessa-vaalipaneelin striimiä 26.3.2019. Hyvin organisoidussa tilaisuudessa tuotiin esiin nykytilanteen ongelmia monesta eri näkökulmasta. Paneelissa oli mukana edustajat kaikista eduskuntapuolueista ja järjestöt, kuten mm. OAJ, Juko, MLL, Vanhempainliitto ja Kirkon diakoniarahasto, pääsivät esittämään heille kysymyksiä.
Minä jäin kuitenkin kiinni Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Pulkkisen alustuspuheenvuoroon ennen paneelikeskustelun alkua. Hän nosti esiin joitakin järjestön kohtaamia ongelmia kuten asunnottomuus ja sairastuneiden tilanne terveydenhuollossa ja työelämässä. Tiivistettynä:
Asunnottomuus on vielä varsin tuntematon ilmiö, sillä sitä ei tilastoida eikä tutkita. Sisäilmakodittomuudessa on kyse siitä, että pahoin herkistynyt ihminen ei löydä riittävän puhdasta asuntoa, jossa voisi asua. Terveydenhuoltomme ei tunnista sisäilmasairautta ja siihen liittyviä ongelmia. Se johtaa yleensä siihen, että ovet sulkeutuvat monen yhteiskunnan palvelun kohdalla. Sisäilmasairaiden hoitosuositus on edelleen varsin astmakeskeinen ja siitä puuttuu se moninainen oireiden kirjo, mitä sisäilmaongelmien yhteydessä yleensä esiintyy.
Suomessa on alettu käyttää ympäristöyliherkkyys-termiä. Sen taustalla on ajatus, että kaikki muut kuin astmaan viittaavat keuhko-oireet ovat toiminnallisia häiriöitä, jotka eivät aiheudu ympäristötekijästä, vaan jostain muusta kuten esim. stressistä tai pelosta. Ympäristöyliherkkyyslinjausta on nyt koulutettu aktiivisesti terveydenhuoltoon ja seuraukset näkyvät potilasjärjestöön hurjina. Asenteellisuus terveydenhuollossa on lisääntynyt ja monet sairastuneet jäävät kokonaan vaille apua ja hoitoa. Ihmisiä putoaa pois työelämästä tukitoimien puuttuessa, kun ohjeeksi on annettu, ettei oireita aiheuttavia altisteita pidä välttää.
Poliittiset päättäjät ovat antaneet viranomaisille mandaatin kehittää sairastuneiden hoitoa eduskunnan tarkastusvaliokunnan vuonna 2012 tekemän selvitystyön tuloksena. Käytännön tilanne on kuitenkin mennyt päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä tavoitteeksi tuolloin asetettiin. Mitä onkaan tapahtunut toteuttamismatkalla? Ovatko käytännön toteutukset olleet sellaisia, että niillä voidaan päästä asetettuihin tavoitteisiin? Miten seurataan toimenpiteiden vaikutuksia? Esim. lääkärikoulutuskiertueet näkyvät ruksina toimenpidelistassa, mutta se miten ne ovat vaikuttaneet tilanteen ratkaisemiseen, ei näy missään.
Ajatukseni lähti aikamatkalle seitsemän vuoden taakse. Jäin pohtimaan kaikkea sitä, mitä onkaan tapahtunut vuoden 2012 jälkeen. Itse havahduin juuri tuolloin siihen, että kaikilla viranomaisillakaan ei ole yhteiskunnassamme sama tavoite: ihmisten terveyden suojelu sisäilman haitta-aineilta. Ja siihen havahtui varmasti myös eduskunnan tarkastusvaliokunta, joka teki mittavan selvitystyön Rakennusten kosteus- ja homevaurioiden ongelmista. Tilanne, josta 2012 lähdettiin liikkeelle oli tämä: ”Sisäilman huono laatu on jo pitkään arvioitu yhdeksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Rakennusten kosteus- ja homevauriot on puolestaan arvioitu merkittäväksi syyksi huonoon sisäilman laatuun. Esitetyistä arvioista huolimatta tiedot vaurioiden laajuudesta ja vaikutuksista ovat olleet puutteellisia, vanhentuneita ja ristiriitaisia. Huolimatta erilaisista toimenpiteistä ja panostuksesta kosteus- ja homevauriot eivät vaikuta vähentyneen. Päinvastoin tilanteen on arvioitu jopa pahenevan tulevaisuudessa. Tässä tilanteessa tarkastusvaliokunta päätti teettää rakennusten kosteus- ja homeongelmista tutkimuksen.”
Itse selvittelin vuosina 2012-2013 työpaikkani sisäilmaongelmaa. Työpaikkani muutti vanhoista, epäkäytännöllisistä tiloista hienoksi juuri meidän tarpeisiin remontoituun rakennukseen. Muutaman kuukauden sisällä muutosta iso osa henkilöstöstä alkoi oireilla. Minulla oli kokemusta ongelman selvittelystä jo 90-luvulta, jolloin olin sairastunut mm. astmaan homeisessa konttorissa, joten sain työnantajalta valtuudet toimia tutkimusten ja selvitysten tilaajana ja organisoijana. Törmäsin kuitenkin jatkuvasti ristiriitoihin ja epäjohdonmukaisuuksiin eri tahojen toimissa ja kommenteissa. Yritin hahmottaa kokonaistilannetta, mutta se tuntui välillä mahdottomalta. Näytti siltä, että asiassa oli kaksi eri rinnakkaistotuutta.
Jotta voi ymmärtää Katja Pulkkisen vuonna 2019 esittämiä kommentteja, on selvästi palattava vuoteen 2012. Pengon työpöytäni laatikoita ja löydän muistitikun täynnä dokumentteja tuolta ajalta. Sieltä löytyy mm. pienimuotoinen raportti kosteus- ja homevaurioiden terveyshaitoista, jonka olin kirjoittanut keväällä 2013 työnantajalleni kaikkien havaintojeni pohjalta. Olin tehnyt myös esityksen siitä, kuinka mielestäni maassamme oli olemassa kaksi eri totuutta, virallinen ja tieteellinen totuus, joskaan en saanut lupaa esittää sitä sisäilmatyöryhmälle. Tein tuohon aikaan työn ohessa myös väitöskirjaa, joten tiedon kerääminen eri lähteistä ja niiden analysointi ja yhdisteleminen olivat minulle tuttua puuhaa. Samaan aikaa törmäsin eri yhteyksissä valitteluun siitä, ettei Suomessa ole tahoa, joka kokoaisi kosteus- ja homevaurioihin liittyvän tieteellisen tutkimuksen yhteen. Eikä sitä tunnu olevan edelleenkään vuonna 2019.
Tarkoitukseni oli raporttini avulla kyseenalaistaa vuokranantajan näkemys siitä, ettei tiloissamme ole sisäilmaongelmaa. Vuokranantaja perusteli omaa näkemystään sillä, että sisäilmamittausten mikrobitasot olivat alle viitearvojen. Todisteeksi sisäilmaongelmasta ei kelvannut se, että 60 % henkilöstöstä kertoi oirekyselyssä saavansa oireita tilojen sisäilmasta ja 5 henkilöä oli joutunut siirtymään kokonaan etätöihin oireiden vakavuuden vuoksi. Taistelua värikkäine vaiheineen kesti melkein pari vuotta ja lopulta vasta asian julkitulon pelko sain vuokranantajan korjaustoimiin. Annoin mm. haastattelun Seura-lehdelle ja kirjoittelin aiheeseen liittyviä mielipidekirjoituksia esim. Porin koulujen sisäilmaongelmista.
No, se on lopulta vain pienen pieni yksityiskohta, kuinka meidän työpaikalla kävi. Paljon tärkeämpää on se, miten valtion johdossa reagoitiin tarkastusvaliokunnan havaintoihin. Eduskunta hyväksyi toukokuussa 2013 yksimielisesti tarkastusvaliokunnan esittämät 14 pontta. Niissä edellytettiin hallitukselta toimenpiteitä mm. rakentamisen ohjaukseen (1), rakennusterveyden kouluttamiseen (2) ja pätevyysvaatimuksiin (3) liittyen. Vaadittiin myös keinoja rakennusten terveellisyyttä koskevien säädösten ja määräysten noudattamiseksi (4) ja rakennustyömaiden kosteudenhallinnan parantamiseksi (5). Vaadittiin rakennushankkeiden vahingonkorvausvastuiden selkiyttämistä (6) ja edellytettiin luotettavampia menetelmiä kosteus- ja homevaurioiden selvittämiseksi (7). Esitettiin tiedottamista ja hyvien käytänteiden jakamista, jotta ihmisten altistumisaika kosteus- ja homevaurioituneissa rakennuksissa saadaan mahdollisimman lyhyeksi (8). Vaadittiin myös valtion tukiehtojen muuttamista ennakoivaa kunnossapitoa suosivaksi (9) sekä pitkän tähtäimen suunnitelmaa julkisten rakennusten kunnostamiseksi (10). Toimenpiteitä vaadittiin myös huonosta sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden ihmisten tutkimusten, hoidon sekä viranomaisten antaman tuen parantamiseksi (11). Kosteus- ja hometalkoot-hanketta edellytettiin jatkettavan vuoden 2014 jälkeen (12) ja rakennusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan edellytyksiä vaadittiin parannettavaksi (13). Hallitukselta edellytettiin myös raportointia ja aiempiin ponsiin liittyvien korjaustoimenpiteiden vastuutahojen määrittelyä (14).
Osa toimenpiteistä, joihin hallitus ryhtyi, oli aidosti näihin ongelmiin puuttuvia, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi nykyistä luotettavampien tutkimusmenetelmien kehittämiseen (7) vastattiin asumisterveysohjeen saattamisella asetukseksi. Asetus sisälsi vain ja ainoastaan ne samat tutkimusmenetelmät, jotka olivat jo aiemmin saaneet arvostelua epäluotettavuudestaan. Kaikki muut tutkimusmenetelmät käytännössä kiellettiin lailla. Toimenpiteen vaikutus oli itseasiassa aivan päinvastainen tavoitteeseen nähden. Vanhat epäluotettavat tutkimusmenetelmä lukittiin ainoiksi sallituiksi tutkimusmenetelmiksi.
Tiedottamisessa (8) keskityttiin ”oikean” tiedon jakamiseen, asiantuntijuuden korostamiseen ja siihen, että asiantuntija osaa perustellusti viestiä myös silloin, jos rakennuksessa ei esiinny terveyshaittaa epäilyistä huolimatta. Ja ”oikeaksi” tiedoksi valittiin tarkastusvaliokunnan näkemyksen vastaisesti se, että mikäli selvityksessä epäluotettavaksi paljastuneilla ja sittemmin lakiin kirjatuilla tutkimusmenetelmillä ei löydetä sisäilmaongelman aiheuttajaa, ongelmaa ei ole. Tätä onkin sitten tiedotettu ahkerasti.
Sairastuneiden hoitoon pääsyä (11) on ”helpotettu” lisäämällä ICD tautiluokitukseen koodi R68.81 ”Muualla luokittamaton, jatkuva tai toistuva herkkyys saada oireita tai sairaudenmerkkejä ympäristön tavanomaisista tekijöistä”. Rakennusten kosteus- ja homevauriot siis määritettiin ympäristön tavanomaisiksi tekijöiksi. Ja niille oireilusta tehtiin lähinnä ihmisen ominaisuus, sillä kyseinen oirekoodi ei oikeuta sosiaaliturvaan kuten esim. sairauspäivärahaan. On myös laadittu kosteus- ja homevaurioista oireilevan potilaan hoitosuositus, joka lähinnä kieltää lääkäriä ottamasta kantaa oireiden mahdolliseen aiheuttajaan. Suositus ei ohjaa lääkäreitä tekemään asianmukaisia tutkimuksia potilaille, vaikka tarkastusvaliokunta ponnessaan näin edellyttikin. Käytännössä lääkäreitä ohjataan TTL:n koulutuksissa täysin päinvastaiseen toimintaan.
Oikeusministeriö ei löytänyt vuosina 2014-2015 tekemässään selvityksessä sellaista vahingonkorvausvastuisiin liittyvää ongelmaa (6), jota se olisi voinut ratkoa lainsäädäntöä muuttamalla. Vastuukysymykset jäivät siis selkeyttämättä.
Mitä tapahtuikaan, kun Sipilän hallitus aloitti keväällä 2015? Se lopetti Kosteus- ja hometalkoot-hankkeen, vaikka eduskunta oli 2013 edellyttänyt sen jatkamista (12). Myös Rakentamisen strategisen huippuosaamisen keskittymä (RYM-SHOK), jossa rakennetun ympäristön ja terveysnäkökulmien yhdistämisen toimintatapoja kehitettiin (13), lakkautettiin. Ympäristöministeriön seurantaryhmän toiminta päättyi. Seurantaryhmä tehtävänä oli seurata toimenpiteiden suunnittelua ja toimeenpanoa sekä huolehtia viestinnästä ministeriöiden välillä. Hallitus selkeästi hyväksyi asian tilan ja katsoi, ettei enempää tarvitse tehdä. Ongelma oli saatu piilotettua.
Kansalaisten äänenpainot ja vaatimukset ovat kuitenkin koventuneet ja ministerit ovat varmasti saaneet valtavan määrän palautetta. Niinpä hallitus päätyi käynnistämään Terveet tilat 2028 hankkeen, jonka kunnianhimoinen tavoite on päästä eroon julkisten rakennusten sisäilmaongelmista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Hankesuunnitelma on kuitenkin täynnä ympäripyöreää jargoniaa ilman kunnollisia konkreettisia toimenpiteitä. Osahankkeena käynnistettiin THL:n organisoimana Kansallinen sisäilma ja terveys-ohjelma, jota useat järjestöt kritisoivat, koska heidän näkemyksiään ei otettu huomioon ohjelman laadinnassa. Julkisesti kantansa ohjelmasta ilmaisivat ainakin Homepakolaiset ry, Ammattiliitot Tehy, Super, JHL, JUKO ja OAJ sekä Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen Vanhempainliitto.
Järjestöjen mielestä ohjelman tilannekuva on väärä, eikä vastaa tilannetta kentällä. Esitetyt keinot ongelman ratkaisemiseksi ovat kapea-alaisia. Lisäksi sisäilmasta oireileviin suhtaudutaan luonnoksessa väheksyvästi. Ohjelmaluonnoksessa ei myöskään ole otettu huomioon järjestöjen kannanottoja. THL kertoi vastauksessaan, että koska valmistelussa on ollut mukana runsaasti eri tahoja ja erilaisia näkemyksiä, eivät kaikki yksittäisten toimijoiden näkemykset voi tulla täysin huomioiduksi. Joku muu taho siis jyräsi järjestöjen näkemykset.
Tämä jyrääminen synnytti kansalaisaktiivisuuden seurauksena Sisäilmaliikkeen ja Sisäilmalupaus-kampanjan. Se kansalaisaktiivisuus sai myös aikaan kaikkien aikojen ensimmäisen sisäilmaongelmiin keskittyneen vaalipaneelin, jossa nimenomaan järjestöt päästettiin ääneen. Kiitos teille sinnikkäät aktiivit, jotka terveysongelmistanne huolimatta jaksatte asiallisesti nostaa tätä yhteiskuntamme suurta epäkohtaa esiin ja vaatia asianmukaisia korjaustoimia!
Nyt olisi palattava noihin 2013 eduskunnassa hyväksyttyihin ponsiin ja lähdettävä uudelleen käymään niitä läpi. Tulisi arvioida, onko tavoitteisiin päästy. Se ei todellakaan riitä, että jotain on tehty. Varsinkin kun se jotain on lopultakin vain pahentanut todellista tilannetta ja toiminut suoraan tavoitteiden vastaisesti. Konkreettinen työ pitäisi aloittaa luotettavampien tutkimusmenetelmien kehittämisestä. Asumisterveysasetus on ensimmäinen korjausta vaativa laki. Siihen on saatava myös hometoksiinien ja muiden sisäilman kemikaalien aiheuttaman terveysvaaran arviointi selkeästi mukaan. Tätä haluan lähteä eduskuntaan ajamaan!