Aamuni alkoi lukemalla lehdestä erittäin hyvää ja perusteellista juttua sinilevästä: Hyvä, paha sinilevä. Sinilevä ei oikeastaan ole levä vaan syanobakteeri. Sitä on kaikkialla vesistöissä ja se on oleellinen osa ekosysteemiä. Ongelmaksi se muodostuu, jos se pääsee kasvamaan hallitsemattomasti. Kaikki sinilevät eivät tuota myrkkyä, arviolta noin puolet niistä on myrkyllisiä. Ravinteista ja lämmöstä riehaantuneet ja runsaana kukkivat sinilevät voivat tuottaa sekä maksa- että hermomyrkkyä. Siksi ihmisiä kehotetaan välttämään uimista leväisessä vedessä. Levävettä ei myöskään pidä käyttää löylyvetenä, pesuvetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Turun yliopisto ja VTT ovat kehittäneet pikatestin, jonka avulla voi selvittää sisältääkö uimavesi sinilevien tuottamaa maksamyrkkyä.

Voi ihanaa kuinka selkeää ja tavalliselle ihmisellekin ymmärrettävää. Milloinkohan samanlaista juttua saisi lukea rakennusten kosteusvauriomikrobeista? Tarina voisi olla hyvinkin samankaltainen:

”Sädesieni ei oikeasti ole home, vaan aktinobakteeri, joka on oleellinen osa maaperän ekosysteemiä. Ongelmaksi se muodostuu, jos se pääsee liiallisen kosteuden innoittamana hallitsemattomasti lisääntymään rakennuksen rakenteissa. Kaikki sädesienet tai muut kosteusvauriomikrobit eivät ole myrkyllisiä, mutta osa niistä tuottaa erilaisia terveydelle haitallisia myrkkyjä aineenvaihduntatuotteinaan. Rakennusta, jossa esiintyy myrkkyjä tuottavia mikrobeja ei pitäisi käyttää pitkäaikaiseen oleskeluun. Turun yliopistossa ja Aalto yliopistossa on kehitetty menetelmiä rakennuksen sisäilman myrkkypitoisuuden mittaamiseen.”

No, tämänkaltaista juttua kosteusvauriomikrobeista saamme todennäköisesti odottaa vielä kauan. Sen sijaan tällä hetkellä kosteusvauriomikrobeista kirjoitetut jutut ovat tämän tasoisia: ”Sairaalasta löytyi sädesientä Tampereella – Ainakin 48 työntekijän ja useiden potilaiden epäillään saaneen oireita sisäilmasta” ja ”Tamperelaissairaala vaikenee täysin homeongelmasta – Asiantuntijan mielestä kyse on PSHP:n ylimmän johdon osaamattomuudesta”.

Toisaalla uutisointi on myös tätä: ”Vanhemmat eivät usko Sepänkadun turvallisuuteen – tilojen musta home -löydös ”unohtui” mittaustulosraportista”. Oppilaiden vanhemmat joutuvat vaatimalla vaatimaan kaupungilta avoimuutta rakennusten mikrobivaurioiden ja niistä aiheutuvien sisäilmaongelmien suhteen. Sama rakennus oli koululaisten vanhempien kritiikin kohteena jo keväällä ja silloin ihmeteltiin, miksi 36 tiloissa sairastunutta oppilasta ei riitä, vaan tarvitaan yli 100 sairastunutta, jotta ongelma otettaisiin tosissaan.

Viime keväänä varusmiehet kertoivat pahoista oireistaan ja sairastumisistaan huonokuntoisilla kasarmeilla. Rakennusten ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa, mutta mitään niille ei ole tehty. Lääkärit määräävät varusmiehille vain lisää lääkkeitä ja käskee olemaan valittamatta. Varusmiesten suurin toive on kotiutua tervein keuhkoin, mutta puolustusvoimat ja senaattikiinteistöt eivät halua ottaa vastuuta asiasta.

Viime kesänä uutisoitiin Oulun poliisitalon tapauksesta, jossa toistasataa poliisia sai oireita ja kymmeniä sairastui, kun kosteusvaurioista poliisitaloa ryhdyttiin remontoimaan ilman asianmukaisia suojauksia. Suojauksia ei katsottu tarpeelliseksi, koska Työterveyslaitos oli antanut arvionsa tiloista turvallisena työskennellä. Edes tämä vakava massasairastuminen ei herättänyt viranomaisten mielenkiintoa selvittää ja tutkia tapausta tarkemmin. Ei arvioitu sitä, onko Työterveyslaitoksen toiminnassa mahdollisesti jotain kehitettävää, kun katastrofia ei pystyttykään ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään.

Miten on mahdollista, että ihmisten terveydestä ja sen suojelusta vastaavat viranomaiset eivät ole kiinnostuneita tutkimaan ja selvittämään poliisien, varusmiesten, terveydenhuoltohenkilöstön tai koululaisten oireilua ja sen mahdollista yhteyttä rakennusten sisäilman epäpuhtauksiin? Eikö terveydensuojeluviranomaisten voisi sanoa epäonnistuneen tehtävässä tai jopa rikkoneen virkavelvollisuutensa?

Niinhän sitä voisi luulla, mutta tosiasiassa he noudattavat vain lääkärikunnan ohjeita. Valikoitu, määräävässä asemassa oleva joukko lääkäreitä on sitä mieltä, että sisäilmaoireilu on vain ympäristöherkkyyttä tai toiminnallisia häiriöitä, eli jonkinlainen keskushermoston stressireaktio. Tämän teorian esittäminen on jopa palkittu lääkärilehden parhaana juttuna vuonna 2018. Teoria kuitenkin lähtee siitä olettamasta, että ihmisten oireilu ei aiheudu terveydelle haitallisesta altistumisesta. Teoria voi olla ihan pätevä, jos tosiaan minkäänlaista altistumista ei tapahdu. Mutta miten tätä voidaan soveltaa esim. varuskuntien tilanteeseen, jossa selvät mikrobivauriot ovat olleet jo kauan tiedossa? Keskushermoston stressireaktio ei varmastikaan saa ihmistä yskimään verta. Maailmassa, jossa tutkimusraportteja piilotellaan ja niistä ”unohdetaan” terveydelle haitallisten mikrobien löydökset, on älytöntä väittää, että haitallinen altistuminen olisi aina poissuljettua.

Viranomaiset ja johtavat asiantuntijalääkärit eivät valitettavasti kiinnitä lainkaan huomiota nykyisten altistumistutkimusten surkeaan laatuun ja puutteellisiin johtopäätöksiin. Sen sijaan uusiin, altistumista mittaaviin tutkimusmenetelmiin suhtaudutaan varsin kriittisesti. Sisäilman toksisuuden mittaamiseen yliopistoilla kehitetyt testit saavat vuosi toisensa jälkeen arvostelua epäluotettavuudesta ja käyttökelvottomuudesta sisäilmatutkimuksessa: 2017, 2018, 2019. Siksi onkin mielenkiintoista, että asiaa paljon tutkinut professori ja entinen Työterveyslaitoksen sisäilma-asiantuntija Kari Reijula sanoi toukokuussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että sisäilman myrkkypitoisuuksien on todettu olevan niin pieniä, ettei niillä voi olla terveydellisiä vaikutuksia. Mikä mahtaakaan olla se mittausmenetelmä, jolla tämä vähäinen toksisuus on pystytty luotettavasti toteamaan ja miksei sitä samaa menetelmää käytetä yleisemmin sisäilman toksisuustason mittaamiseen? Ei oireileville riitä selitykseksi se, että ei sitä toksisuutta jossain toisessakaan paikassa ollut, niin ei sitä täälläkään voi olla. Ja jos heti perään sanotaan, ettei toksisuutta voi mitata, koska asiantuntijoiden mielestä luotettavaa menetelmää ei siihen ole, niin johan alkaa keskushermosto stressaantua.

Sisäilma mikrobitoksiineista puhuminen on usein leimattu ihmisten pelotteluksi. Mutta miksi sinilevän myrkyistä kirjoittava ei syyllisty samaan? Ihmisillähän ei esiinny sinileväpelon aiheuttamia epämääräisiä oireita järvessä tai meressä uimisen jälkeen, vaikka lehdessä kerrotaan avoimesti myrkyille altistumisella olevan vakaviakin seurauksia. Ihmiset käyvät huoletta uimassa, kun levää ei ole näkyvissä ja jättävät uimatta selvästi leväisessä vedessä.

Sama ei kuitenkaan toimi sisäilmaongelmien suhteen. Ihmiset eivät voi käydä töissä vain terveissä rakennuksissa ja olla käymättä selvästi kosteusvaurioisissa rakennuksissa. Kosteus- ja homevauriot eivät välttämättä edes näy päällepäin, eikä niitä pysty muutenkaan aistimaan. Monesti ainoa indikaatio rakennuksessa piilevästä ongelmasta on sen käyttäjille ilmaantuvat oireet. Jos tässä vaiheessa sanotaan, että kyse on vain normaalista oireilusta ja pitää olla ainakin 100 oireilijaa ennen kuin rakennusta aletaan tutkia, alkaa huoli helposti herätä. Välinpitämätön suhtautuminen oireiluun aiheuttaa oireilijalle monesti huolta, mutta huoli harvemmin oireita. THL on kuitenkin päätynyt johtopäätökseen, että huoli sisäilmaongelmista saa vanhemmat kuvittelemaan lapsellaan oireita ja raportoimaan niitä kyselyssä. THL ei kuitenkaan kerro, miten koulut ja oppilaiden altistuminen oli tutkittu, vaikka tämä on aivan oleellinen tieto. THL:n johtopäätös tutkimuksesta on, että oirekyselyä ei voi käyttää sisäilman epäpuhtauksien mittarina. Miksi ihmeessä oirekyselyä pitäisi käyttää epäpuhtauksien mittarina? Oirekysely mittaa oireita ja epäpuhtauksille pitää olla omat mittausmenetelmänsä. Näitä ei kuitenkaan kaikille epäpuhtauksille ole, eikä niitä haluta kehittää. Todetaan mieluummin, että ihmiset vain pelkäävät hometta.

Rakennusasiantuntijat ihmettelevät suuresti vallalla olevia näkemyksiä oireista pelon ja huolen aiheuttamina. On varsin hyvin tiedossa, että kosteusvaurioituneet rakenteet voivat tuottaa sisäilmaan vaikka mitä epäpuhtauksia. On erittäin ikävää, että tämä ei kiinnosta valtiollisia tutkimuslaitoksiamme. Viime syksynä laadittu kansallinen sisäilmaohjelma sivuuttaa lähes kokonaan kosteus- ja homevaurioiden tuottamat epäpuhtaudet. Ohjelma keskittyy ongelmanratkaisuissaan lähinnä suosittelemaan koulutusta. Millaisiin tuloksiin päästään koulutuksella, jos sitä antaa esim. TAYSin ”terveydensuojelua osaamattomat” johtavat lääkärit? No, sehän näkyy juuri nyt otsikoissa, kun TAYSin allergiakeskuksen ylilääkärin johdolla kolme vuotta sitten laadittua käypä hoito suositusta on ahkerasti koulutettu kaikille terveydenhuollon toimijoille. Ylilääkärin mielestä myrkkyjä tuottavien sädesienien terveysvaaraa ei välttämättä ole osoitettu eikä siksi terveysperusteisia raja-arvoja niiden esiintymiselle ole voitu asettaa. Kuitenkin ympäristölääketieteen professori kirjoittaa tieteellisiin tutkimuksiin perustuvassa kirjassaan, että sädesienten haitat ovat olleet tiedossa jo 1800-luvulta lähtien. Niiden tiedetään aiheuttavan mm. vaikeahoitoisia infektioita ja homepölykeuhkoa. Kosteusvaurirakennusten terveystutkimukset ovat paljastaneet sädesienillä aivan uudenlaisia haittavaikutuksia kuten IgE-välitteisen herkistymisen, monenlaiset inflammatiovasteet sekä haihtuvien metaboliittien ja toksiinien vakavat terveyshaitat. Kyseinen professori ei kuitenkaan kelvannut Käypä hoito-työryhmään.

Tilanne sisäilmaongelmien suhteen on kaikkea muuta kuin hallinnassa. Tuntuu vahvasti, että tilannetta ei edes haluta ottaa haltuun. Sen estävät erilaiset taloudelliset kytkökset ja riippuvuudet. Pitäisi palata alkuun ja perusasioiden ääreen. Esittäisinkin, että sinilevästä ja muista luonnon mikrobeista paljon tietävälle Suomen Ympäristökeskukselle annettaisiin tehtäväksi koota kaikki tieteellinen tutkimustieto kosteusvaurioituneiden rakennusten mikrobeista ja niiden tuottamista myrkyllisistä altisteista. SYKE olisi toimijana puolueeton, ilman taloudellista riippuvuutta vakuutus-, rakennus- tai lääkeyhtiöistä. Vasta kun tämä perustieto on saatu puolueettomasti ja avoimesti kasaan, voidaan ryhtyä suunnittelemaan terveydensuojelullisia toimia.